Olen lykännyt tätä kirjoitusta, koska aihe on niin laaja ja sen tiivistäminen vie paljon aikaa. Kesän jälkeen on kuitenkin tullut taas useampi kysely kotisivuihin liittyen, joten päätin tarttua nyt tämän aiheen käsittelyyn.
Otsikon ensimmäiseen osaan, "paljonko kotisivut maksavat?", on helppo ja nopea vastata. Minun tekemänä ne maksavat pääosin 990 - 3000 euroa. Poikkeuksena edullisemmat laskeutumissivut eli länderit sekä yksinkertaiset one-page sivut. Lisäksi kotisivuihin liittyy aina jokin kuukausimaksu, mutta tästä lisää artikkelin loppupuolella.
Otsikon toisen osan, "mistä hinta muodostuu?" käsittelyyn ei riitäkään enää kaksi lausetta. Yleisellä tasolla hintaan vaikuttaa mm:
sivuston laajuus
tarvittavien erilaisten sivumallien määrä
sivuston monikielisyys
sivustolla tarvittavat toiminnallisuudet (esim: lomakkeet, ajanvaraus, automaatiot, uutiskirjeen tilaus jne.)
sivun ulkoasu ja onko tehty valmista graafista ilmettä, jota voidaan noudattaa sivuilla
sisältöjen määrä ja syöttäminen sivuille
Lisäksi hintaan vaikuttaa millä tavalla ja millä alustalla sivuja tehdään ja käytetäänkö valmista sivupohjaa, johon vain vaihdetaan tekstit ja kuvat. Minä suunnittelen lähes kaikki sivut puhtaalta pöydältä ja teen ne WIX julkaisujärjestelmällä. En siis koodaa, vaan käytän graafista WIX editoria yksilöllisten sivujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tästä päästäänkin aiemmin viittaamaani sivujen kuukausimaksuun.
WIX maksaa kuukaudessa tyypillisimmin 10 - 30 euroa. Hinta sisältää itse julkaisujärjestelmän lisäksi kaiken sivun toimintaan liittyvän tekniikan kuten mm. palvelintilan ja SSL-sertifikaatin suojattua yhteyttä varten.
Suosittelen kaikille asiakkailleni myös tarjoamaani sivujen ylläpitopalvelua. Sen hinta on 39 €/kk ja siihen sisältyy mm.:
Tekninen tuki ja asiakaspalvelu sähköpostitse
Sivuston sisältöpäivityksiä 30 minuuttia joka kuukausi
Sivuston tietoturva- ja lisäosapäivitykset
Edullisemmat tuntityöt
Tässä pääpiirteissään kotisivujen hinnan muodostumiseen vaikuttavat asiat. Artikkelin ensimmäisiin bullet pointeihin vastaamalla voin antaa sinulle tarkan tarjouksen nettisivu-
projektista. Ota siis yhteyttä, mikäli tarvitset uudet kotisivut.
Artikkelissa mainitut hinnat alv0. Hinnat 8/2022. Muutokset hintoihin mahdollisia.
Comments