Ota ota selfie

November 22, 2015

Pidän kirjoittamisesta, näin sen täytyy olla. En ole oikeastaan ajatellut asiaa koskaan sen kummemmin. En ikinä pitänyt koulussa äidinkielestä ja lukiossakin kahmin lukkariini kaiken mahdollisen fysiikan ja kemian. Tämä pohjustus vain siksi, että tälle kirjoitukselle ei kai liene muuta syytä kuin se, että pidän kirjoittamisesta. Ehkä tämä on minun korvike selfieille, vaikka valokuvaaja olenkin.

 

Lähdin opiskelemaan markkinointia, koska jotenkin minua kiinnostaa yritysten ja ihmisten välinen suhde. Yrityksiä ei olisi ilman ihmisiä, mutta silti brändit voivat elää ikään kuin omaa elämäänsä ihmisten mielissä. Brändit herättävät tunteita ja mielleyhtymiä. Kertovat jotain myös niiden käyttäjästä itsestään. Saavat kuulumaan ryhmään. Ja sitten minua kiinnostaa markkinoinnin visuaalinen puoli. 

 

Olen itseoppinut valokuvaaja ja ensimmäiset nettisivuni taisin tehdä joskus 90-luvun lopulla. Ensimmäinen "asiakkaani" oli karate-seurani vuonna 2000. Taisin tehdä nuo sivut ilmaiseksi kun halusin, että seurallani on nettisivut. Valokuvaus ja nettisivujen suunnittelu on ollut minulle akateemisen markkinoinnin teorian opiskelun rinnalla juuri käytännön tekemisen kautta oppimista ja omatoimista opiskelua. Opiskelen, mutten käy tenteissä. Tai kuten artisti Avain sen sanoi: "elämä on tentti".

 

Hetki sitten aloin lukemaan vuonna 2001 julkaistua kirjaa nettisivujen suunnittelusta ja web designista. Pisti hymyilyttämään :) Tietysti monet peruslainalaisuudet ovat voimassa, mutta todella moni asia on muuttunutkin. Koulutuksella on vain niemellinen merkitys, ellet jatkuvasti tee töitä ja päivitä osaamistasi. Näin varsinkin web-suunnittelussa, koska tekniikat ja päätelaitteet kehittyvät kovaa vauhtia.

 

Elinikäisestä oppimisesta, kiinnostavista brändeistä ja suomalaisesta osaamisesta inspiroituneena jatkan seuraavan projektini parissa.

 

 

Välillä on hyvä ottaa näitä "selfieitä" ja kertoa itsestään. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että tulevina viikkoina keskityn esittelemään blogissani monia uusia toteutuksia, joita olen asiakkailleni tehnyt. 

 

Tällä hetkellä toivon saavani haasteita erityisesti pienyrityksiltä, jotka suhtautuvat intohimolla omaan tekemiseensä ja haluavat kumppanin luomaan visuaalista identiteettiä. Tarvitko graafisen ohjeiston tai valokuvia markkinointikäyttöön? Kumppanin sparraamaan ja ideoimaan luovaa markkinointia? Uudet sivut? Make my hotline bling: harri.rauhanummi@gmail.com / 040 525 6261

 

- Harri

 

Please reload

OPEN
SERVICES
  • Harri Rauhanummi Twitter
  • LinkedIn