Rohkeutta markkinointiin

June 19, 2017

Kesän jälkeen sisältötoimistoni on ollut toiminnassa kaksi vuotta. Monen näköistä juttua on tullut matkan varrella tehtyä ja aika on mennyt lentäen. Samalla olen huomannut, että teen kaikkein mieluiten valokuvia sekä nettisivuja. Teen myös videoita, mutta lähes poikkeuksetta videotiimiin tarvitaan enemmän kuin yksi tekijä. Asiakkaat ovat myös ymmärtäneet, että usein on järkevää tuottaa samalla kertaa sekä videoa että valokuvia. Tällöin varsinkin tarvitaan useampia tekijöitä.

 

Niinpä olenkin tehnyt säännöllistä yhteistyötä hyväksi havaitsemieni kumppaneiden kanssa. Tästä kehittyi myös ajatus yhteisestä kollektiivista ja syntyi UURTO.AGENCY. Meillä kaikilla on omat vahvuusalueemme ja tunnemme toisemme, joten pystymme kasaamaan aina oikean tiimin projektin tarpeisiin nähden. UURTO.AGENCY:n kautta on myös helpompi esitellä isompi tiimi asiakkaalle, kun ei tarvitse puhua vain alihankkijoista. 

 

Jos haluat tehdä markkinoinnissasi jotain uutta ja rohkeaa, kannattaa olla yhteydessä!

 

Toteutin verkkosivut meidän kollektiiville:

 

 

Please reload

OPEN
SERVICES
  • Harri Rauhanummi Twitter
  • LinkedIn