Sosiaalisen median analyysejä tuottava Underhood on julkaissut kiinnostavaa dataa sosiaalisessa mediassa parhaiten toimivista sisältötyypeistä. Heidän analyysi pohjautuu vakuuttavan laajaan aineistoon, sillä mukana oli 4300 brändiä sekä liki 2 miljoonaa twiittiä ja yli miljoona Facebook-päivitystä. Vaikka videoiden käyttö on kasvanut viimeiset pari vuotta voimakkaasti, osoittaa Underhoodin tutkimus valokuvien olevan edelleen numero yksi, kun some-päivityksille halutaan maksimaalinen huomio.
Analysoidussa Facebookaineistossa lähes puolet (48 %) parhaiten menestyneistä postauksista sisälsi valokuvia. Ainoastaan 19 % suosituimmista sisällöstä oli videoa. Koko FB-aineistossa valokuvia oli 23 %:ssa ja videoita 12 %:ssa. Valokuva osoittautui siis monin verroin videoa tahokkaammaksi ja samat tulokset pätevät myös Twitteriin.
Nämä tulokset eivät silti mielestäni osoita, että video kannattaisi kokonaan unohtaa. Kaikkea ei voi kertoa valokuvilla. Suosittelenkin miettimään mitä tuloksia haluat saavuttaa ja tämän pohjalta puntaroimaan mihin (usein) rajallinen markkinointibudjetti kannattaa satsata. Video on lähes poikkeuksetta kalliimpi tuottaa kuin valokuvat eikä video yleensä ole yhtä monipuolisesti hyödynnettävissä. Silti videolla voi saada erinomaisia tuloksia kun suunnittelu ja toteutus on tehty hyvin.
Tuotan asiakkailleni kuva- ja videosisältöjä markkinoinnin tarpeisiin. Voin auttaa kuvakonseptin tai visuaalisen strategian laadinnassa. Toteutan myös modernit ja visuaalisesti näyttävät nettisivut, jotka hyödyntävät usein valokuvia ja videota. Ota yhteyttä, mikäli teidän yrityksessä on palveluilleni tarvetta. Lopuksi vielä muutamia valokuvia, joita olen tuottanut asiakkailleni viime aikoina. Voit selata kuvia nuolista:
Ota yhteyttä: moi@harrirauhanummi.com | 040 525 6261