top of page

Onko SaaS kuolemassa? Näin AaaS tekoälyagentit muuttavat ohjelmistoja



Taustaa


Olen viettänyt lapsuuteni 90-luvulla ja koen sen olleen monella tapaa hyvää aikaa. Teknologia oli jo tullut koteihin ja pelikonsolit sekä tietokoneet tarjosivat kiinnostavaa viihdettä ja uuden oppimista meille tuon ajan lapsille. Kännyköitä ei kuitenkaan ollut, joten ruutuaika oli verraten pientä ja aikaa vietettiin myös ulkona monien aktiviteettien parissa.


Aikakauteni lapset eivät siis jääneet tekonologian ulkopuolelle, mutta saimme silti viettää turvallisen lapsuuden ilman kännyköihin puskevaa maailman tuskaa yhdestä jos toisesta asiasta.


Minulle muodostuikin utelias ja kiinnostunut asenne teknologiaa kohtaan ja olen aina ollut avoin teknologiselle kehitykselle. No, parhaat autot tehtiin kyllä ennen tietotekniikkaa, mutta se siitä. Muutoin olen pyrkinyt hyödyntämään teknologian tarjoamia uusia mahdollisuuksia.


Yritykseni täyttää tänä vuonna 18 vuotta ja teknologia on kehittynyt valtavasti sen olemassa olon aikana. Yritykseni ensimmäiset laskut lähetin ohjelmalla, jonka asensin kovalevylle. Pystyin siis lähettämään laskuja vain tuolta yhdeltä koneelta, jolle ohjelma oli asennettu. Sitten tuli SAAS ja ohjelmat menivät pilveen ja olivat käytössä missä vain kunhan pääsi nettiin. Noihin aikoihin valmistuin myös Kauppatieteiden maisteriksi ja pääsin päivätöihin SAAS ohjelmia valmistavaan ja myyvään firmaan. Yritystoimintani oli tuolloin sivutoimista. Samaan aikaan sosiaalinen media kehittyi ja pääsin vastaamaan sosiaalisen median seurantaa, mittaamista ja analysointia tekevän ohjelmiston kehityksestä ja myynnistä.


Pohjustan tässä näkemääni ja kokemaani muutosta ja sitä, kuinka teknologian kehitystä hyödyntäneet yritykset olivat useammin voittavia yrityksiä.

Sekä SAAS että sosiaalinen media sai osakseen vastustusta monissa yrityksissä, eikä niiden tarpeellisuutta nähty kovinkaan nopeasti. Nyt jälkeenpäin kaikki tietävät, että asiakkaat tavoittaa sosiaalisen median kautta ja SAAS tarjosi yrityksille huomattavaa joustavuutta, kustannussäästöjä ja helppokäyttöisyyttä perinteisiin asennettaviin ohjelmistoihin verrattuna.


SaaS on eilistä – tekoälyagentit mullistavat liiketoiminnan


Teknologia, kuten tiedämme, kehittyy jatkuvasti ja en usko, että SAAS on enää pian voittava liiketoimintamalli. Puhun nyt tietysti tekoälyn valtavan nopeasta kehityksestä. Tekoälyagenteilla (AaaS) on täysi mahdollisuus korvata monet perinteiset liiketoimintasovellukset. Usein SAAS sovellukset ovat pohjimmiltaan tietokantoja, joiden päällä on bisneslogiikkaa. Kun tekoäly ottaa tuon logiikan haltuun, muuttuu SAAS melko tarpeettomaksi. Tai ainakin tapamme käyttää sovelluksia muuttuu.


Tekoälyagenttien myötä emme nimittäin tarvitse erillisiä sovelluksia tai niiden käyttöliittymiä tehtävien hoitamiseen. Myöskään tiedon analysointi ei ole enää raskasta työtä, vaan keskustelua tekoälyn kanssa, joka tarjoaa meille oivalluksia ja suosittelee toimivia strategioita. (Tähän aiheeseen viihteellisen, mutta mielestäni hyvin osuvan, kuvauksen tarjoaa Jennifer Lopezin tähdittämä Atlas. Kehnoista arvosteluista huolimatta suosittelen katsomaan ja miettimään elokuvaa AaaS kantilta).


Näen, että menemme kohti uudenlaista liiketoimintamallia, jossa tekoälyagentit hoitavat monia aiemmin manuaalisia tehtäviä. Tämä tuo yrityksille nopeampia päätöksiä, tehokkaampia työnkulkuja ja mahdollisuuden toimia ilman perinteisiä (saas) sovelluksia. Ne, jotka hyödyntävät tekoälyä varhain, saavat merkittävän kilpailuedun ja voivat saavuttaa uusia personoinnin ja ROI:n tasoja.


Melkeinpä en malta odottaa, että tekoäly ottaa onlinemainonnan kunnolla haltuun. Olen aina pitänyt keksejä ja tageja kömpelöinä, epätarkkoina ja vaikeina käyttää. Liian usein ne myös aktivoituvat puskemaan mainoksia käyttäjälle, joka on jo tehnyt ostoksen.


Olenkin varma, että varsinkin tekoälyn voiman omaksuvat markkinoijat ovat tulevaisuuden voittajia.


Miten alkuun?


Helppo, nopea ja edullinen tapa aloittaa tekoälyn hyödyntäminen on ottaa tekoälyagentti omille kotisivuille. Tarjoan asiakkailleni räätälöityjä AI-chat -toimintoja tehostamaan asiakaspalvelua, tiedonhakua ja ostopolkuja kotisivuilla. Ota yhteyttä ja kerron lisää!





bottom of page